7.8.2026
Kaunis, vehreän luonnon ympäröimä pikkukaupunki, jossa vanha keskiaikainen linna ja jossa järjestetään kesäisin kuukauden mittainen kulttuurifestivaali. Festivaalin ohjelmistossa oopperaesityksiä, joiden solistit ovat kotimaisten laulajien lisäksi kansainvälisen tason huippuja eri puolilta Eurooppaa. Ja koska kaupungin omat soittajaresurssit eivät oopperaorkesteriksi riitä, muusikot ovat korkean tason ammattilaisia pääkaupungista. Kapellimestarina kansainvälisesti arvostettu maestro, jonka johdolla laulajat ja soittajat yltävät parhaimpaansa. Lisäksi sesonkiaikana majoituskapasiteetti on ylikuormittunut, hotellihuoneen löytäminen voi olla haastavaa.
Tuntuuko tutulta? Kyllä, kyseinen kuvaus voisi olla Savonlinnasta, mutta tässä tapauksessa tarkoitan Latvian Cēsisiä, jossa tätä tekstiä kirjoittelen.
Timo Riihoselta sain jokin aika sitten kuulla Cēsisistä ja sen monialaisesta taidefestivalista (Cēsu mākslas festivāls), johon kuuluu osana myös ooppera, varsinkin suosittu Cēsis Wagneriana -konserttisarja, jossa esitetään Wagnerin oopperoiden konserttiversioita tasokkaina tuotantoina. Tänä vuonna Timo oli täällä laulamassa Wagneria kolmatta kertaa, teoksena Lohengrin ja siinä Kuningas Heinrichin rooli.
Koska Lohengrin-konsertti oli keskeisten tekijöidensä osalta niin suomalaispainotteinen, innostuin lähtemään sitä todistamaan paikan päälle.
Ja kylläpä olen tyytyväinen, että tuli lähdettyä! Kuten Timolle ja muille suomalaiselle jo olen viestittänyt, jälleen kerran tuli havaittua, mitä elämysmatkailu parhaimmillaan voi olla.
Elämyksellinen kokemus Lohengrinin esitys todellakin oli, monessa mielessä. Ensimmäinen hämmästelyn aihe oli se, että tällaiseen jo keskiajalla perustettuun vanhaan pikkukaupunkiin (asukkaita Wikipedian mukaan 17 000) on kymmenisen vuotta sitten rakennettu upea konserttitalo, jossa erinomainen akustiikka ja suuri orkesterimonttu, joka mahdollistaa oopperan ja muun musiikkiteatterin ammattitasoiset esitykset.
Paikalla olleita kuulijoita katselemalla pystyi tekemään jotain johtopäätöksiä latvialaisten kulttuurisuuntautuneisuudesta. Oletettavasti ylivoimaisesti suurin osa oli paikallisia, tai ainakin latvialaisia, muita kieliä ei väliajalla juurikaan kuulunut. Yleisön ikärakenne vaihteli ala-asteikäisistä tytöistä vuosikymmeniä eläkkeellä olleisiin pappoihin, ja kaikkea siltä väliltä. Suurin osa kuulijoista oli minua nuorempia.
Eivätkä pääsyliput ihan halpoja olleet. Minä istuin ykköskategorian paikalla, joka maksoi 150 €, edellinen viisikymppiä vähemmän.
Ja mitä itse esityksen musiikilliseen tasoon tulee, se oli aivan vertailukelpoinen esim. Savonlinnan Oopperajuhlien vastaavaan. Kansainvälisen tason solistikaarti, tasokas orkesteri ja kuoro, joita kaikkia kapellimestaroi sen tason maestro, joita harvemmin Savonlinnaan on saatu.
Jotta tästä tekstistä ei tule liian pitkää, totean vain, että Cēsisin Lohengrin oli paitsi korkeatasoinen esitys, myös todistus suomalaisesta oopperaosaamisesta, jota oli ilo olla todistamassa. Timo Riihonen on upea kuningas Heinrich ja Tuija Knihtilä on sekä äänellisesti että tulkinnallisesti edelleen se sama Ortrud, jolla hän vakuutti Olavinlinnassa jo toistakymmentä vuotta sitten.
Ja olihan näyttämöllä myös Johan Krogius.
Johanin debyytti Lohengrinin nimiroolissa oli pienimuotoinen sensaatio, ainakin minulle. Useammankin kerran olen ollut todistamassa sitä, kuinka tenorin voimat alkavat hiipua kolmannessa näytöksessä ja oopperan lopussa olevat kaksi herkkää aariaa ovat olleet pienimuotoista selviytymistaistelua. Nyt sellaisesta ei ollut minkäänlaista pelkoa, Johan noudatti Timon ennen esitystä antamaa vanhemman kollegan neuvoa, eikä yrittänyt yhtään enempää mitä omat ääniresurssit antavat myötä.
Niinpä Johan säilytti oman luonnollisen, poikkeuksellisen kauniin äänenvärinsä alusta loppuun asti, mutta silti sai äänentuottoon ns. läpäisyä Wagnerin asettamiin raameihin täysin uskottavasti.
Kaunisääninen lyyrinen Tamino-tenori erinomaisena Lohengrinina. Melko uskomaton yhdistelmä. Ja jo 28-vuotiaana!
Tuskinpa olen koskaan aiemmin kuullut esityksessä kenenkään laulavan viimeistä ”Mein lieber Schwan” -aariaa niin kauniisti ja musikaalisesti kuin Johan eilen.
Lavalla oli siis merkittävä panos suomalaista oopperaosaamista, mutta ei siinä vielä kaikki, päinvastoin. Kaikesta edellä mainitusta hehkutuksesta huolimatta minulle illan suurin tähti oli orkesterimontussa. Tarmo Peltokosken hämmästyttävän nopea nousu kansainvälisen kapellimestarikaartin huipulle ei todellakaan ole sattumaa.
Latvian kansallinen sinfoniaorkesteri soitti erinomaisesti, joka kertoo soittajien tasosta, mutta että soittajiston sisäinen balanssi oli melko täydellinen ja että orkesteri ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta peittänyt laulajia ja silti tarvittaessa aikaansai huumaavat fortissimot, kertoo nuoren kapellimestarin poikkeuksellisesta kyvystä hallita näinkin suuri ja haasteellinen esiintyjäkoneisto mestarillisesti. Ja lisäksi tulkita Wagnerin partituuri niin, että minullakaan (😉) ei ollut tempo-, nyanssi- ym. valintoihin mitään kommentoitavaa, pelkästään ihailtavaa.
Olenpa melko täpinöissäni edelleen, melkein vuorokausi konsertin jälkeen!
Jos jotain nyt harmittelen, on se, että sain Timolta tietää tästä konsertista niin kovin viime tipassa. Tässä olisi ollut mainio Oopperaklubimatkamahdollisuus, vaikka se olisikin asettunut kovin lähelle Savonlinnan festivaalikautta.
Kun rupesin itselleni varauksia matkaa varten tekemään, hetken mietinkin yrittää rakentaa tästä klubimatkojen erikoisuutta, ns. äkkilähtöä, koska silloin eiliseen esitykseen oli vielä parhaita paikkoja tarjolla, ainakin pientä ryhmää silmällä pitäen. Majoituksen järjestäminen osoittautui kuitenkin mahdottomaksi. Hotellitason yöpymistä en tällä aikataululla saanut edes yhdelle, isommasta ryhmästä puhumattakaan.
Jos Cēsis Wagneriana -konserttisarja jatkuu myös ensi vuonna ja jos silloinkin ohjelmistossa olevassa tuotannossa on suomalaisia mukana, tämän kokemuksen perusteella oopperamatka Latvian ”Savonlinnaan” on ihan kelpo vaihtoehto. Kävin itse asiassa tänään katsastamassa kaupungin ainoan hieman tasokkaamman hotellin, ihan ydinkeskustassa sijaitsevan Hotel Cēsisin, ja sen Oopperaklubimatkan kriteerit juuri ja juuri täyttäväksi arvioin.
No niin, melko pitkähän tästä tekstistä kuitenkin tuli ja aikamoista hehkutusta se sisällään pitää. Tällä kertaa kuitenkin näin ja ihan aiheesta. Ja paljon omasta mielestä olennaista (muut solistit, kuoro ym.) jäi vielä kirjoittamattakin.